Joo elikkä tässä työssä suunniteltiin valtaistuin, (pienoismalli) joka täytti hyvän suunittelun kriteerit. Välineinä oli esim. rautalankaa, puutikkuja, kangastikkuja (jotka oli suuri osa omaa valtaistuintani), kuumaliimaa, foliota ja muita samantapaisia materiaaleja.
Tehtävä: Paperikassiin vaate- tai urheiluliike (logo, kuva, teksti)
Elikkä tässä työssä sai valita joko sellasen pitkulaisen ja hieman ohuen tai leveämmän ja vähän lyhyemmän kassin. Kasseja oli eri värejä esim. minun oli vihreä. Kassiin liitettiin itse keksimän liikkeen logo tai teksti, kuva- aiheen lisäksi. Toteutus oli vapaa, sai käyttää esim. akryylivärejä, tusseja ja vahavärejä. Värien piti erottua selkeästi.
Tehtävä: koulutila paperille sisustettuna
Valittiin koulurakennuksesta (Ounasvaaran yläaste) jokin tila, joka vaatii kohennusta viihtyisemmäksi. Elikkä jos oli vaikka tyhjä tila niinku mulla sattu olemaan niin siihen sai sisustaa (lisätä erilaisia elementtejä jotka tukevat toisiaan ja tilan tarkoitusta) kaikkea mitä ikinä vaan keksi, jotta sais sen näyttään paremmalta ja viihtyisämmältä.
Tehtävä: Pienoismalli piilopirtistä Rovaniemen lähiympäristöön.
Talon tilaajan tiedoksi annettiin että hän toivoo 4 huoneisen talon, hän omistaa 2 koiraa ja on IT- alan yrittäjä eli melko varakas. Elikkä aluksi tehtiin luonnos paperille piirtäen, jonka jälkeen alettiin taivuttaan paperia rakennuksen muotoiseksi. Tehtävä toteutettiin erivahvuisella valkoisella paperilla, läpinäkyvällä muovilla ja kuumaliimalla.
Tehtävä: Abstrakti sisäkuva
Eli siis valokuvattiin kameralla jokin itseä kiinostava kohta koulun tiloista. Valitussa näkymässä piti olla paljon jyrkkiä kulmia. Tämän jälkeen kuva- aihe hahmoteltiin paperille ja värialueet rajattiin teippiä käyttäen. Tämä työ ei mennyt minulla aivan kuten suunittelin, minkä takia lopputuloksesta tuli täysin abstrakti, jossa ei tavallaan ole mitään ajatusta takana :D Alkuperäisessä valokuvassa oli yksinkertaisesti lähikuvattu patteri, valitettavasti se hukkui minulla.
Viimeinen tehtävä oli että kuvattiin kaupungilta erilaisia alueita.
kaunis näkymä
(kirkon piha)
selfie paikassa, jossa rovaniemeläisyys näkyy hyvin
(Waldemarin piha)
(McDonald's)
valokuva kaupungista koiran silmin katsottuna
(Maakuntakirjaston etupiha)
Kohde josta turisti voisi ottaa kuvan
(Rovaniemen kirkko)
Kuten huomasit varmaan niin tässä ei ollu läheskään kaikkia töitä. Mulla sattu tällä kertaa sellanen että olin yli puolet jaksosta kipeenä niin ei ehtiny kovin tehä mitään.













Itse asiassa tästä ei taida puuttua kuin Wow-rakennus, joka tehtiin savesta, muuten taitaa olla valmista:)
VastaaPoistaPidän asenteestasi jolla teet töitä kuviksessa: paneudut jokaiseen tehtävään huolella ja teet tarkkaa työtä, keskittyen ja yrittäen parastasi. Harmi tosiaan, että osa kurssista meni ohi sinulta sairastelun vuoksi, mutta hyvin sait kirittyä:)
Erityisiä onnistumisia tällä kurssilla olivat mielestäni arkkitehtuuri-tehtävä, valtaistuin-teht. sekä ostoskassi: hienoja ideoita ja tyylillä toteutettuja.
Viimeisen työn kohdalla tuli vähän kiirus... mutta arvostan sitä, että jaksoit tehdä sen loppuun asti kuitenkin.